Heidi Mennala

parturi-kampaaja, omistaja

Muuramen kunnan vuoden nuori yrittäjä 2019

Olen valmistunut parturi-kampaajaksi tammikuussa 2010, jolloin aloitin myös yrittäjänä työskentelyn. Opiskelun aloitin kesällä 2007 oppisopimuksella. Pidän erityisesti haastavista hiustenvärjäystöistä, kuten hiusten vaalentamisesta. Olen lisäkouluttautunut eniten erilaisten raidoitus- ja vaalennustekniikoiden parissa. Asiakaspalvelijana panostan aina erityisesti konsultaatioon sekä työn suunnitteluun. Työskentelen rennosti omana itsenäni ja pyrin siihen, että kaikilla asiakkailla olisi helppo ja luottavainen olo olla minun penkissäni. Lämpimästi tervetuloa!

Jessica Mäkinen

parturi-kampaaja

Olen työskennellyt Muuramen Kauneus- ja Hiushuoneella vuodesta 2016 ja vuonna 2018 valmistuin parturi-kampaajaksi yrittäjän oppisopimuksella. Olen elementissäni työskennellessäni parturitöiden parissa ja erityisesti parran muotoilut hiustenleikkuun yhteydessä ovat omia suosikkitöitäni. Vahvuuksiini kuuluvat lisäksi hiustatuoinnit. Parturitöiden vastapainoksi tykkään tehdä myös raidoituksia ja värjäyksiä. Työskentelen hyvin siististi ja todella tarkasti, mutta asiakaspalvelijana en kuitenkaan ole turhan jäykkä. Töitäni voi seurata yhteisen Instagram-tilimme lisäksi myös omalta tililtäni @jeicabarber. 

Taina Saarinen

parturi-kampaaja

Olen ollut alalla jo vuodesta 2011 ja työskennellyt Muuramen Kauneus- ja Hiushuoneella vuodesta 2018. Erikoisosaamistani ovat erityisesti lyhyiden ja puolipitkien hiusten permanentit, enkä arkaile tehdä isompiakaan muutoksia. Muun muassa mallinmuutosleikkaukset ovat lempitöitäni. Maalaistyttönä olen rento ja iloinen asiakaspalvelija. Positiivisella energiallani pyrin luomaan asiakkaalle kokonaisvaltaista hyvinvointia. Työskentelen myös toisella toimipisteelläni Friian Kammarilla Luhangassa, missä kampaamotoiminnan lisäksi järjestän myös rentoutustuokioita ja erilaisia hemmottelupaketteja ryhmille.